Kaupunkien julkilausuma ja omat toimet
Helsingin ja Turun kaupungit osoittavat oheisella sitoumuksella ja siihen liittyvällä haastekampanjalla huolestuneisuutensa Itämeren tilasta ja sen kehityksestä. Sitoumuksella kaupungit päättävät toteuttaa sellaisia toimenpiteitä, joilla Helsingin ja Turun kaupungit voivat vaikuttaa vesien tilaan paikallisesti ja koko Itämeren piirissä. Kaupunkien toimenpiteet koskevat pistekuormitusta, kaupunkien viemäriverkoston kehittämistä, haja-asutusalueen kuormitusta, kaupunkien harjoittamaa maataloutta, laivaliikenteen ja veneilyn jätevesien käsittelyä sekä satamien tekemiä ruoppauksia.
Konkreettisten vesiensuojelutoimenpiteiden lisäksi kaupungit sitoutuvat myös osaltaan panostamaan kansainväliseen ympäristöyhteistyöhön, vesiensuojelun tutkimukseen sekä yleisen valistuksen antamiseen.
Haastekampanjan avulla kaupungit haluavat saada myös muut toimijat mukaan toimimaan Itämeren tilan parantamiseksi. Kaupunkien toimenpiteiden osalta Helsinki ja Turku esittävät kohdennetun haasteen eri tahoille. Erityisesti kaupungit esittävät haasteen muille Itämeren kaupungeille ja esittävät, että Itämeren kaupunkien yhteistyöverkostot BaltMet ja UBC yhdessä ryhtyisivät viemään eteenpäin haastekampanjaa.
Lisäksi osapuolet haluavat tällä julkilausumalla saada myös muut suomalaiset toimijat – kunnat, yritykset, korkeakoulut ja ministeriöt - lisäämään panostustaan Itämeren tilan parantamiseksi.
Helsinki ja Turku raportoivat jatkossa kampanjan edistymisestä ja seuraavat haastettujen tahojen osallistumista haastekampanjaan.
Sitoumuksellaan Turun ja Helsingin kaupungit ottavat huomioon myös Itämeren suojelusopimuksen ja Helsinki-komission tavoitteet ja ohjelmat Itämeren suojelun edistämiseksi, samoin alueelliset ympäristöstrategiat ja -ohjelmat sekä Lounais- Suomen että Uudenmaan alueella ja pyrkivät toimimaan niissä esitettyjen tavoitteiden saavuttamiseksi.
Helsingin ja Turun kaupunkien omien toimenpiteiden tilanne kesällä 2008
|
1. Pistekuormituksen vähentäminen: verkostojen saneeraus, ylivuotojen minimointi ja erillisviemäröinnin tehostaminen
|
|
Helsinki
|
Turku
|
- Helsingin Veden saneerausinvestoinnit vuonna 2008 n. 12 milj. €, josta viemäriverkon osuus on n. 70 %.
- Vuonna 2007 rakennettiin noin 30 ylivuotokaivoon ns. tulvaluukut estämään meriveden pääsy viemäreihin ja Viikinmäen jätevedenpuhdistamolle.
- Joulukuussa 2007 valmistui hulevesistrategia, joka valmisteltiin yhteistyössä useiden eri virastojen kesken.
- Toteutetaan Helsingin vesihuollon kehittämissuunnitelmaa: mm. toiminta-alueen laajeneminen asemakaava-alueille.
|
- Turun vesilaitoksen saneerausinvestoinnit v. 2007 olivat noin 3,5 milj. €.
- Vuonna 2007 rakennettiin n. 7 km uutta jätevesiviemäriä ja poistettiin n. 2,3 km sekaviemäriä.
- Kakolan seudullinen jätevedenpuhdistamo on valmistumassa vuoden 2008 lopulla.
- Kaupunki hyväksyi sopimuksen, jolla Turun länsipuolisten kuntien (Raisio, Naantali, Masku, Nousiainen ja Mynämäki) yhdyskuntajätevedet johdetaan Kakolan jätevedenpuhdistamoon vuonna 2009.
- Sekaviemäröintimaksun käyttöönotto vuonna 2008 ohjaa kiinteistöjä hulevesien jätevedenpuhdistamolla aiheuttaman jätevesikuormituksen pienentämiseen.
- Syksyllä 2008 aloitetaan hulevesiohjelman laatiminen.
|
|
2. Hajakuormituksen vähentäminen: maatalous ja haja-asutus
|
|
Helsinki
|
Turku
|
- Haltialan tilan ja Tuomarinkylän kartanon viljelytekniset ja vesiensuojelutoimenpiteet: Haltialan viljelytekniset kokeilut vuonna 2007 (suorakylvö, ravinnetaseet) ja luomuviljely 20 ha, vesiensuojeluyhteistyö Helsingin yliopiston Viikin koetilan kanssa (yliopiston ja kaupungin yhteistyöryhmän esitys 9.5.2008).
- Hajakuormitus saariston kiinteistöistä: Kiinteistöviraston selvitys kaupungin omistamien viemäriin liittymättömien kiinteistöjen jätevesien käsittelystä sekä parannussuunnitelmista ja niiden kustannuksista, ympäristökeskuksen yhteenveto ja kiireellisyysarviointi näistä.
- toteutetaan Helsingin vesihuollon kehittämissuunnitelmaa: mm. viemäriverkoston laajentaminen vesiensuojelun kannalta tärkeimmille haja-asutusalueille, jätevesiyhtymien perustamisen tukitoimet haja-asutusalueilla.
- Pääkaupunkiseudun vesihuollon kehittämisstrategia 31.10.2008 mennessä.
|
- Turun kaupungin omistamilla pelloilla Ruissalossa kaupunki siirtyi luomuviljelyyn vuoden 2008 aikana.
- Ruissalon peltojen valtaojiin alettiin suunnitella ja toteuttaa laskeutusaltaita ja kosteikkoja.
- Kaupunki on toteuttanut Turun vesihuollon kehittämissuunnitelmaa mm. laajentamalla vuonna 2007 jätevesiviemärin toiminta-alueita asemakaava-alueille sekä myös vesiensuojelun kannalta tärkeille alueille, kuten Aurajoen varressa sijaitsevalle Rasintien alueelle.
- Vanhalinna-säätiön kanssa tehdyn maakaupan yhteydessä Aurajokivarteen muodostetaan säätiön toimesta suojavyöhykkeitä yli 4 km:n matkalle kaupan ehtojen mukaisesti.
|
|
3. Pilaantuneiden sedimenttien ruoppaus
|
|
Helsinki
|
Turku
|
- Satamaliiton aloitteesta on perustettu työryhmä pilaantuneiden sedimenttien yhteissijoituspaikkojen perustamiseksi, jossa Helsingin Satama on mukana.
- Helsingin satamien (Vuosaaren rakentaminen, Länsisataman laajennus ym.) pilaantuneiden sedimenttien käsittelyn ja läjityksen kehittäminen huomioidaan jo suunnitteluvaiheessa: stabilointi proomuissa tai massastabilointi käsittelyalueella ja hyötykäyttö satamien rakenteissa.
|
- Satamaliiton aloitteesta on perustettu työryhmä pilaantuneiden sedimenttien yhteissijoituspaikkojen perustamiseksi, jossa Turun Satama on mukana.
- Turun Satama on saanut ympäristöluvan syksyllä 2008 käynnistyville Aurajokisuun kunnostusruoppauksille, joilla ruopataan telakkateollisuuden pilaamat sedimentit pois joen pohjasta ja läjitetään ne erillisille läjitysalueille.
- Uuden, pilaantuneille sedimenteille tarkoitetun läjitysalueen suunnittelu- ja lupaprosessi on aloitettu.
- Turun Satama ottaa käyttöön ympäristöystävällisempää ruoppauskalustoa vuoden 2008 kunnostusruoppauksissa.
- Pansion satamassa on testattu uutta pilaantuneiden sedimenttien läjitykseen kehitettyä prosessistabilointimenetelmää, jota tullaan käyttämään jatkossa pilaantuneiden sedimenttien läjityksessä.
|
|
4. Laivaliikenteen ja veneilyn päästöjen vähentäminen
|
|
Helsinki
|
Turku
|
- Satama ja Helsingin Vesi sopineet 1.5.2008 alkaen, että ulkomaisilta risteilijöiltä perittävään kiinteään jätemaksuun sisältyy myös jätevesimaksu, ja erillistä jätevesimaksua ei enää laskuteta. Lisäksi kansainvälisille risteilyvarustamoille on lähetetty oma haastekirje, jotta alukset jättäisivät jätevetensä maihin jo tällä risteilykaudella.
- Maasähkön käyttö reittiliikenteen laivoissa: Helsingin Eteläsatamassa maasähkö 400 V jännitteellä on käytettävissä pienille aluksille mm. Olympiaterminaalissa, Makasiiniterminaalissa ja Kanavaterminaalissa.
- Septitankkien imutyhjennyslaitteistot (septiasemat) asennettu pienvenesatamiin keväällä 2008 liikuntaviraston perusrahoituksella Lähteelän ulkoilualueelle Kirkkonummella ja Kaunissaareen Sipoossa, lisäksi 5 ylimääräistä tyhjennyspistettä erillisrahoituksella: Pajalahti, Ehrenströmintie, Tervasaarenkannas (etelä), Sarvasto ja Pihlajasaari.
- Espoon kaupungin kanssa julkaistu uusi veneilijän opas, jossa on merkitty karttaan myös septiasemat.
|
- Satamassa on käytössä ns. ei-erityismaksua -järjestelmä: kotimaan liikenteessä olevat alukset maksavat jätevesimaksun riippumatta siitä, käyttävätkö ne jäteveden vastaanottopalveluja.
- Tallink-Siljan jätevesien vastaanottojärjestelmä on uusittu satamassa.
- Turun kaupungin omistaman ulkoilusaaren vesialueelle Pähkinäisiin on hankittu uusi septiasema veneiden jätevesiä varten.
- Valmisteltu EU-hankehakemukset satamien ja laivaliikenteen ympäristövaikutusten vähentämiseksi sekä suosituksien luomisesta ympäristöystävällisten energia- ja liikenneratkaisujen edistämiseksi.
|
|
5. Kansainvälinen yhteistyö
|
|
Helsinki ja Turku
|
- esitelty Itämerihaastetta Itämeren kaupunkien liiton (Union of the Baltic Cities, UBC) yleiskokouksessa syksyllä 2007 ja Baltic Metropoles -verkoston (BaltMet) yleiskokouksessa keväällä 2008 sekä 7.-8.2.2008 Tampereella UBC:n ympäristökomission kokouksessa.
- Turun ja Helsingin kaupunginjohtajat ovat esitelleet Itämerihaastetta useissa Itämeren maiden kaupunginjohtajien tapaamisissa
- Kansainväliset haastekirjeet on lähetetty:
- 16.4.3008 Tukholman, Tallinnan, Riikan ja Vilnan kaupunginjohtajille
- 13.5.2008 BaltMet-kaupunkien Kööpenhamina, Malmö, Oslo, Pietari, Berliini ja Varsova kaupunginjohtajille
- 13.5.2008 UBC-kaupunkien Pärnu, Klaipeda, Liepaja, Gdansk, Kaliningrad, Lübeck, Århus ja Umeå kaupunginjohtajille
- lisäksi muihin UBC:n jäsenkaupunkeihin yleinen kirje.
- 13.6.2008 Helsingissä järjestettiin ensimmäinen kansainvälinen Itämerihaaste-koordinaatiokokous.
- Turku jatkaa ympäristöyhteistyötä Pietarin kaupungin kanssa ja osallistuu UBC:n kansainvälisiin ympäristö- ja kestävän kehityksen hankkeisiin.
|
|
6. Tutkimushankkeet ja professuurin perustaminen: Helsinki
|
7. Saaristomeren suojelurahaston perustaminen: Turku
|
- Yhteistyöryhmän ehdotus Helsingin yliopiston (HY) ja Helsingin kaupungin Itämeri-yhteistyöohjelman toteuttamiseksi ja kahden professuurin perustamiseksi jätettiin HY:n rehtorille 9.5.2008 ja käsiteltiin yhteisen neuvottelukunnan kokouksessa 19.5.2008.
- Työryhmä esittää lisäksi, että HY valmistelee Itämerta ekologisena kokonaisuutena käsittelevän ympäristötutkimuksen strategian ja tutkimusohjelman ja että kaupunki ja HY kehittävät väline- ja laiteyhteistyötään aiheeseen liittyen.
|
- Suojelurahasto perustettiin marraskuussa 2007. Perustajatahoina ovat Turun ammattikorkeakoulu, Lounais-Suomen ympäristökeskus, Varsinais-Suomen MTK, Elinkeinoelämän Keskusliitto, Turun kaupunki, Varsinais-Suomen luonnonsuojelupiiri sekä Centrum Balticum -säätiö.
- Rahastolle on valittu hoitokunta ja asiamies, joka huolehtii rahaston käytännön toimista.
- Tavoitteena kerätä miljoona euroa konkreettisiin vesiensuojelutoimenpiteisiin ja tutkimukseen.
- Rahoitettavina teemoina ovat maatalouden ravinnepäästöjen vähentäminen, jätevesistä tulevan kuormituksen vähentäminen, veneilyn haittavaikutusten vähentäminen sekä ympäristö- ja suojelutietoisuuden kasvattaminen ja tutkimus.
- Ensimmäisiä rahaston rahoittamia hankkeita on jo alettu toteuttaa.
|
|
8. Tietoisuuden lisääminen Itämeren tilasta
|
|
Helsinki ja Turku
|
- Turku ja Helsinki järjestivät Itämerihaasteen kansallisen seminaarin 7.2.2008 Tampereella
- Turku järjesti Itämerifoorumin yhdessä Centrum Balticum -säätiön kanssa 15. – 16.5.2008
- Helsingin Satama järjesti Satamassa tavataan -tapahtuman 20.5.2008 ja kertoo risteilykauden 2008 aikana kansainvälisille risteilyvarustamoille Itämerestä ja kannustaa niitä jättämään jätevetensä satamiin.
- Turun Satama järjestää asiakkailleen ja sidosryhmilleen ympäristö- ja turvallisuusseminaarin lokakuussa 2008.
- Osallistuttu moniin tapahtumiin, joissa esitelty Itämerihaastetta.
- Pidetty yhteyttä haasteeseen vastanneiden kanssa ja välitetty ajankohtaista tietoa Itämeren tilasta ja aiheeseen liittyvistä tilaisuuksista ja tapahtumista.
- Järjestetty tiedotustilaisuuksia Itämerihaasteesta.
|


|
|