Tutustu verkostomme jäseniin
Itämerihaasteeseen on tullut mukaan kymmeniä aktiivisia ja innostuneita tahoja. Niillä on ideoita, toiveita ja tahtoa kehittää Itämeren puolesta tehtävää työtä niin omassa toiminnassaan kuin yhdessä muidenkin kanssa.
Haastattelimme muutamia keskenään eri tyyppisiä haasteeseen vastanneita toimijoita ja kyselimme heiltä Itämerestä ja Itämerihaasteesta. Haastattelut on tehty vuoden 2009 alussa.
Tutustu vastauksiin alla ja ota vinkit käyttöösi!
1. Mitä Itämeri organisaatiollenne merkitsee?
Vaikka emme olekaan rantaviivallinen kunta niin kuitenkin lähellä rannikkoa. Siksi toki kaikki toimet täällä yläjuoksulla vaikuttavat aina Itämereen asti. Itämeri on suomalaisten yhteinen asia. Selvästi kunnasta löytyi halua olla kampanjassa mukana.
Mari Pihlaja-Kuhna, ympäristötarkastaja, Vihdin kunta
Oulun kaupungille merialue on osa kaupungin historiaa ja kuuluu kaupunkirakenteeseen. Merialueen vaikutus alueelle syntyneeseen teolliseen toimintaan ja satamaliikenteeseen on oleellinen. Merialueen merkitys vapaa-ajan ja virkistyksen kannalta on huomattava sekä talvella että kesäaikana.
Marketta Karhu, ympäristösuojeluyksikön päällikkö, ympäristönsuojelusuunnittelija, Oulun kaupunki
Tärkeä vesistö Vantaanjoen kuormituksen vastaanottovesistönä, yhdistyksen toimialueen tärkeä virkistyskäyttöalue ja myös liikenneväylä.
Kirsti Lahti, toiminnanjohtaja, Vantaanjoen ja Helsingin Seudun Vesiensuojeluyhdistys ry
2. Mikä Itämeressä on parasta?
Itämeren tarjoamat monipuoliset mahdollisuudet: virkistyskäyttö, kauppa, merenkulku ja kalastus.
Kaarinan lukion Itämerityöryhmä
Monipuolinen luonto ja eliölajisto, kaunis saaristo.
Sari Peltonen, ProAgria Kasvi tuoteryhmäpäällikkö, ProAgria Keskusten Liitto
3. Miksi päätitte osallistua Itämerihaasteeseen?
Kaikki toimet, joilla Itämeren heikkoa vedenlaatua voidaan parantaa, ovat tarpeen. Haastekampanjalla voidaan tavoittaa iso joukko uusia toimijoita suojelutyöhön.
Kirsti Lahti, toiminnanjohtaja, Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry
Teemme asioita Itämeren tilan parantamiseksi joka tapauksessa, joten on luontevaa kertoa siitä muillekin ja näyttää valtionhallintona esimerkkiä muille.
Pirjo Daavittila, vesihuoltoinsinööri, Puolustushallinnon rakennuslaitos
4. Minkälaisia toimenpiteitä organisaationne Itämerihaasteessa toteuttaa?
Toimenpiteet kohdistuvat maaseudulla toimivien yritysten, lähinnä maatilayritysten ympäristövastuulliseen toimintaan. Näitä ovat muun muassa ravinteiden tarkennettuun käyttöön, maaperästä huolehtimiseen, ravinteiden huuhtoutumisen ehkäisemiseen ja eläinten tasapainoiseen ruokintaan liittyvä neuvonta ja koulutus. Julkaisemme Maatilayrityksen ympäristöopas -kirjan Tieto Tuottamaan -sarjassa. Oppaaseen on koottu asiantuntijatietoa maatilayrityksen ympäristöriskeistä ja millä toimenpiteillä niitä voidaan vähentää.
Sari Peltonen, ProAgria Kasvi tuoteryhmäpäällikkö, ProAgria Keskusten Liitto
Koottu toimenpideohjelmaan. Vihdissä on pitkäikäisiä vesistökunnostushankkeita, jotka vaikuttavat Itämereen. Lisäksi tietysti kaikenlainen jokapäiväiseen virkamiehen toimintaan kuuluva neuvonta, opastus ja tiedotus sekä valvonta vesiin liittyvissä asioissa palvelee myös Itämerta.
Mari Pihlaja-Kuhna, ympäristötarkastaja, Vihdin kunta
Kaarinan lukio haluaa lisätä nuorten tietoisuutta Itämeren ympäristöongelmista, suojelusta ja meren moninaisesta merkityksestä kansalaisille. Tavoitteen toteuttamiseksi on kouluun perustettu erillinen Itämerityöryhmä keväällä 2008, jonka tehtävän on organisoida Itämereen liittyvää toimintaa. Kaarinan lukiossa järjestetään vuosittain Kaarinan 8-luokkalaisille suunnattu Itämerikilpailu. Kaarinan lukio aikoo innostaa muita kouluja ottamaan Itämeri-haasteen vastaan ja liittymään toiminaan Itämeren puolesta syyslukukaudella 2008. Lisäksi koulussamme on suunnitteilla vuodelle 2009 itämeriaiheinen kurssi: The Baltic Sea - our common interest.
Kaarinan lukion Itämerityöryhmä
5. Miten osallistumisenne Itämerihaasteeseen näkyy organisaationne työntekijöiden arjessa?
Sidosryhmälehdessä, hallinnon alan ympäristöpäivässä ja toimintakertomuksessa on kerrottu/kerrotaan Itämerihaasteesta.
Pirjo Daavittila, vesihuoltoinsinööri, Puolustushallinnon rakennuslaitos
Ei vielä kovin voimakkaasti, asia nousee esille vesiensuojeluasioita käsiteltäessä. Merkitys todennäköisesti lisääntyy toimintaohjelman seurantatietoja tarkasteltaessa.
Marketta Karhu, ympäristösuojeluyksikön päällikkö, ympäristönsuojelusuunnittelija, Oulun kaupunki
6. Onko Itämerihaasteeseen liittymisestänne ollut teille hyötyä vaikkapa asiakaskontakteissanne?
Toivomme saavamme uusia yhteistyökumppaneita ja toimintatapoja haasteen kautta.
Kaarinan lukion Itämerityöryhmä
ProAgria on yhä enemmän mukana kumppanina maatalouden vesiensuojeluun liittyvissä projekteissa ja hankkeissa.
Sari Peltonen, ProAgria Kasvi tuoteryhmäpäällikkö, ProAgria Keskusten Liitto
7. Oletteko osallistuneet tai tukeneet muiden toimijoiden Itämeren suojelutyötä?
(Paperisia) joulukortteja ei tänä vuonna lähetetä, vaan joulutervehdys menee sidosryhmälehdessä. Säästyneet rahat lahjoitetaan Saaristomeren Suojelurahastoon.
Pirjo Daavittila, vesihuoltoinsinööri, Puolustushallinnon rakennuslaitos
Koulumme opiskelijat osallistuivat syksyllä 2008 päivätyökeräykseen ja lahjoittivat koko tuoton Operaatio maa -kampanjalle, jonka kohteena on mm. Itämeri.
Kaarinan lukion Itämerityöryhmä
Olemme osallistuneet muiden toimijoiden hankesuunnitteluun tai olleet osana projektien toteutusta.
Sari Peltonen, ProAgria Kasvi tuoteryhmäpäällikkö, ProAgria Keskusten Liitto
Olemme antaneet lahjoituksen WWF:lle ja teemme yhteistyötä mm. kuntien kanssa, jotka ovat ottaneet myös haasteen vastaan.
Kirsti Lahti, toiminnanjohtaja, Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry
8. Miten uskotte, että Itämeri voi 10 vuoden kuluttua?
Itämeren tila paranee, vaikkakin pienin askelin.
Sari Peltonen, ProAgria Kasvi tuoteryhmäpäällikkö, ProAgria Keskusten Liitto
Tutustu myös vastaajaorganisaatioihin: