Itämeri ja sen tila
Itämeri on nuori ja ekologisesti hyvin herkkä merialue. Se on vesitilavuudeltaan maailman toiseksi suurin murtovetinen sisämeri ja siihen kuuluu varsinaisen Itämeren lisäksi suuria lahtia kuten esimerkiksi Pohjanlahti, Suomenlahti ja Riianlahti.
Ainutlaatuisuutensa lisäksi Itämeri on valitettavasti myös yksi saastuneimmista murtovesialtaista. Itämeren suuri alttius saasteille ja myrkyille johtuu sen mataluudesta ja muodosta, pienestä vesitilavuudesta sekä huonosta veden vaihtuvuudesta. Itämeren keskisyvyys on vain 55 metriä ja veden täydellisen vaihtumisen kestoajan arvioidaan olevan noin 30 vuotta.
Itämeren suurimpana ja vakavimpana uhkana pidetään rehevöitymistä, josta näkyvinä merkkeinä ovat lähes jokakesäiset runsaat leväkukinnat sekä rantojen ja kalaverkkojen limoittuminen. Rehevöityminen johtuu pääasiassa meren pintaalaa noin neljä kertaa suuremmalta valuma-alueelta tulevasta korkeasta kuormituksesta. Valuma-alueeseen kuuluu osia 14 valtiosta ja alueella asuu lähes 90 miljoonaa ihmistä. Kaikissa merta ympäröivissä maissa on paljon teollisuutta sekä maataloutta ja näin mereen on joutunut jo useiden kymmenien vuosien ajan sekä ravinteita että ympäristömyrkkyjä.
Rehevöitymisen seurauksena pohjaan vajoavat kuolleet levät kuluttavat hajotessaan runsaasti happea, ja pohjan hapettomat alueet ovat laajentuneet. Jopa kolmannes koko Itämeren pohjasta kärsii happikadosta. Hapettomissa oloissa pohjasta liukenee lisää ravinteita veteen, mikä rehevöittää merta entisestään. Ulkoisen kuormituksen vähetessäkin sisäinen kuormitus jatkuu pitkään ja meren tila kohentuu hitaasti.
Suomenlahti on Itämeren rehevöitynein alue ja se ei tule kestämään nykyistä ravinnekuormaansa, joka on kolminkertainen verrattuna muihin Itämeren alueisiin. Uusimpien tutkimustuloksien mukaan Suomenlahden happikatoalue oli vuoden 2006 kesällä poikkeuksellisen laaja ja pohjan tila oli heikompi kuin kertaakaan 2000-luvulla. Lisäksi pohjan läheisessä vedessä oli rikkivetyä koko Suomenlahden alueella. Happikadon seurauksen sisäinen fosforikuormitus pääsee käynnistymään nopeasti aina kun vesimassojen kerrostuminen luo tälle otolliset edellytykset.
Vaikka Itämereen tulevaa orgaanisen aineen, ravinteiden ja eräiden ympäristömyrkkyjen kuormitusta on erityisesti parin viimeisen vuosikymmenen aikana pystytty vähentämään, on ravinnekuormitus sekä Suomesta että lähialueen muista maista ekologisen tasapainon kannalta edelleen liian suurta. Viimeksi kuluneet vuosikymmenet ovatkin osoittaneet, että muutokset Itämeressä ovat olleet voimakkaita ja vedet ovat huonontuneet koko Itämeren alueella. Tilanteen pysyvä paraneminen edellyttää fosfori- ja typpikuormituksen merkittävää alentamista koko Itämeren valuma-alueella.