In EnglishPå svenska

"Luonnonmukainen veneily - Naturligt båtliv" -opasvihko

Toteuttaja: Suomen Navigaatioliitto ry

Toteuttajaryhmä: Järjestö

Sijainti: Mannerheimintie 43, Helsinki, Suomi

Toimenpiteen teema: Tietoisuuden lisääminen

Kuvaus:

Suomen Navigaatioliitto ry on koonnut yhteistyössä Suomen Veneilyliiton, Suomen Purjehtijaliiton ja Uudenmaan ympäristökeskuksen kanssa ”Luonnonmukainen veneily” -opasvihko on julkaistu vuonna 2009 sekä suomeksi että ruotsiksi. Julkaisun perusteella on myös koottu opetusmateriaaliksi kalvosarja, jota käytetään laivurikursseilla. Järjestöllä on noin 150 opettajaa, jotka käyttävät opetuksessaan näitä materiaaleja. Ympäristö osio on päätetty ottaa tenttivaatimuksiin ja siten se on sisällytetty opetusohjelmaan saaristomerenkulun kursseilla. Opetusohjelman sisältö noudattaa julkaisun sisältöä ja erityisesti siinä korostetaan paikallisia piirteitä ja näkökohtia; rannikolla ja sisävesillä omansa. Opettajat saavat hyödyntää materiaalia oman innostuksensa ja kiinnostuksensa mukaan. Liitto on suositellut käyttää opasta jäsenseurojen kerhoilloissa alustuksen aiheeseen ja keskusteluun.

Hyöty

Veneilijät saavat lisää tietoutta Itämerestä ja sen ympäristön tilasta. Ympäristö osion liittäminen opetusohjelmaan on merkittävä lisä veneilijöiden ympäristötiedon parantamisessa. Tietoisuutta lisäämällä vaikutetaan asenteisiin ja valintoihin.

Tausta ja lainsäädäntö

Suomen Navigaatioliitolla oli ollut pitkäaikainen haave omasta veneilijöille tarkoitetusta ympäristöoppaasta opetuskursseille. Liitto päätti koota oman materiaalinsa yhdessä Suomen Veneilyliiton sekä Suomen Purjehtijaliiton kanssa. Asiantuntija-apua yhdistykset saivat Uudenmaan ympäristökeskuksesta.




"Luonnonmukainen veneily" -opasvihko
Huomioithan, että materiaalin julkaisu sekä julkinen käyttö ilman lupaa on kielletty.


Lisätietoja:

Heikki Rantanen
Yhteys- ja projektivastaava
Suomen Navigaatioliitto ry
heikki.rantanen (a) saunalahti.fi

"Luonnonmukainen veneily - Naturligt båtliv" -opasvihkoSuomen Navigaatioliitto ry60.1879681,24.9189639Lue lisääYmpäristöystävällisempää veneilyä käsittelevä tiedotus- ja opetusopas veneilijöille.

Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä