Haaste Itämeren pelastamiseksi
Helsingin ja Turun kaupungit osoittavat tällä sitoumuksellaan ja siihen liittyvällä haastekampanjalla huolestuneisuutensa Itämeren tilasta ja sen kehityksestä. Sitoumuksella kaupungit päättävät toteuttaa sellaisia toimenpiteitä, joilla Helsingin ja Turun kaupungit voivat vaikuttaa vesien tilaan paikallisesti ja koko Itämeren piirissä.
Kaupunkien toimenpiteet koskevat pistekuormitusta, kaupunkien viemäriverkoston kehittämistä, haja-asutusalueen kuormitusta, kaupunkien harjoittamaa maataloutta, laivaliikenteen ja veneilyn jätevesien käsittelyä sekä satamien tekemiä ruoppauksia.
Konkreettisten vesiensuojelutoimenpiteiden lisäksi kaupungit sitoutuvat myös osaltaan panostamaan kansainväliseen ympäristöyhteistyöhön, vesiensuojelun tutkimukseen sekä yleisen valistuksen antamiseen.
Haastekampanjan avulla kaupungit haluavat saada myös muut toimijat mukaan toimimaan Itämeren tilan parantamiseksi. Kaupunkien toimenpiteiden osalta Helsinki ja Turku esittävät kohdennetun haasteen eri tahoille. Erityisesti kaupungit esittävät haasteen muille Itämeren kaupungeille ja esittävät, että Itämeren kaupunkien yhteistyöverkostot Baltic Metropoles Network ja Union of the Baltic Cities yhdessä ryhtyisivät viemään eteenpäin haastekampanjaa.
Osapuolet haluavat tällä julkilausumalla saada myös muut suomalaiset toimijat – kunnat, yritykset, korkeakoulut ja ministeriöt - lisäämään panostustaan Itämeren tilan parantamiseksi.
Helsinki ja Turku raportoivat jatkossa kampanjan edistymisestä ja seuraavat haastettujen tahojen osallistumista haastekampanjaan.
Sitoumuksellaan Turun ja Helsingin kaupungit ottavat huomioon myös Itämeren suojelusopimuksen ja Helsinki-komission tavoitteet ja ohjelmat Itämeren suojelun edistämiseksi, samoin alueelliset ympäristöstrategiat ja -ohjelmat sekä Lounais-Suomen että Uudenmaan alueella ja pyrkivät toimimaan niissä esitettyjen tavoitteiden saavuttamiseksi.
Kesäkuussa 2007
| Jussi Pajunen Kaupunginjohtaja Helsingin kaupunki | Mikko Pukkinen Kaupunginjohtaja Turun kaupunki |





